Pitkän päivän iltana istahdat vihdoin sohvalle ja mietit minkälainen nälkä se on, joka alkaa nostamaan päätänsä. Mieleesi nousee kaappien tarjoamia vaihtehtoja ja televisio väläyttelee mahdollisuuksia erilaisiin herkkuhetkiin. Maistuisiko tänään Fazerin suklaauutuus vai kenties Kinderin jäätelöpuikko? Se saa ilmeisesti koko perheen ja naapuritkin siinä samassa hyvälle tuulelle. Et saa kiinni mistään tuntemuksesta, tai nälästä, joten menet vaiston ja vanhojen tottumusten varassa: näitä asioita syön iltaisin ja tätä on jo valmiiksi tarjolla jääkaapissa. On helppoa ja turvallista ruokkia vanhoja tapoja.
Käyt sänkyyn peitellen kehosi taas pitkän päivän päättävään uneen. Huomenna koittaa taas uusi päivä ja päätät tiukentaa otettasi asioissa, joiden uskot kaipaavan lisää kontrollia. Tätä kautta voit päästä parempaan olotilaan, menestykseen ja hyvinvointiin. Viipyisitkö kuitenkin siinä äärellä vielä sen hetken ennen unta? Kyseletkö päivän kuulumiset, lasketko käden hartialle ja kuunteletko huolet ja murheet, ne pienimmätkin, ilman että lakaiset ajatukset ja tunteet sivuun mutisten mennessäsi ”turhia höpinöitä”? Ajatukset ja tunteet ovat kuitenkin sinulle todellisia juuri nyt. Ne myös tulevat ja menevät muuttaen luonnettaan ajan myötä. Olisiko tänään kuitenkin aika istahtaa hetkeksi niiden äärelle ja kuunnella miltä ne tuntuvat juuri nyt?
Tutkimusten mukaan kielletyssä hedelmässä piilee paradoksi: mitä enemmän pyrimme kontrolloimaan esimerkiksi syömistämme, sitä enemmän lopulta syömme juuri sitä kiellettyä hedelmää – samalla syyllistäen, tuskaillen ja pettyen itseemme. Kaipaamme nopeaa oikopolkua onneen – miksi pitäisi kulkea pidempää reittiä, joka pyytää hellittämään, pysähtymään ja hyväksymään? Vanha tuttu liikunnan ilo voi jäädä matkan varrella taakse, ruoka muuttuu arjen saatossa yksipuoliseksi, pikaista apua tarjoavaksi hätäratkaisuksi. Selviämismallimme ovat kavenneet ruokkien konditionaaleja elämässämme.
Kohtele itseäsi kuin parasta ystävääsi, sanotaan. Keho ja mieli, käsi kädessä kulkevat ystävät, mitä tänään olet antanut heille? Voi olla, että keho kaipaa kosketusta, mieli kaipaa hyväksyntää ja myötätuntoa. Toisinaan omat todelliset tarpeet saattavat piiloutua sinne perimmäiseen nurkkaan, vanhasta tottumuksesta. Kutsua estradille ei ole aikaisemminkaan tullut, miksi astua nyt esiin? Piiskaamme kehoamme kovampaan tahtiin, pienennämme ruoka-annosta lautasellamme ja otamme tiukempaan syyniin ammatillisen suoriutumisen. Keskitytään siihen, että huomenna pystymme vielä parempaan!
Hyvinvointivalmennuksessa tiellä ei ole alkua tai loppua, vaan tämä onkin matka, mitä ei tarvitse saada päätökseen. Voit viipyä matkalla koko elämäsi. Oma valmennusfilosofiani on kokenut viimeisen vuoden aikana muutoksen. Työ ihmisten parissa on muokannut sitä koko ajan eteenpäin. Tänään on se päivä, kun valmennustilani huoneentaulu pääsi pois seinältä julistamasta:
Work it harder
make it better
do it faster
makes us stronger
Olisiko tänään se hetki, kun astelet esityslavan taakse, sinne missä ei loista kirkkaat valot ja tapahdu suuret esitykset, mitkä saavat osakseen yleisön raikuvat aplodit. Kysyisitkö tänään itseltäsi: ”Mitä Minä tarvitsen juuri nyt?” ja jäisit kuuntelemaan vastausta.
Anne
Kirjoittaja on kokonaisvaltaiseen valmentamiseen keskittynyt liikunnan, mielen matkailun ja hyvän ruoan rakastaja.