“En ole elämäni aikana tätä koskaan koittanut, enkä voi kuvitellakaan nyt enää tähän ryhtyväni – tässä iässä!” Huomaan prosessoivani kommenttia tahtomattani omien arvojeni kautta. Käyn pikaisesti läpi myös oman henkilökohtaisen kriisin – asiakkaani kokema “tämä ikä” tarkoittaa omaa ikääni +10 vuotta. En koe olevani vielä näin lähellä ikää, jolloin voimme ajatella siirtyvämme elämämme ehtoopuolelle, sivustakatsojiksi näytökseen, missä annetaan nuorempien tehdä ja kokea. Epäilen, että “tätä ikää” en itse tule koskaan saavuttamaankaan. En, vaikka eläisin ikään, jossa kaksinumeroiset syntymäpäiväkortit eivät enää riitä.
Koitan ymmärtää ja ymmärränkin hyvin asiakkaan ajatuksia omista rajoitteista ja kyvyistä. Mistä ne ovat saaneet alkunsa? Kuinka paljon olemme saaneet läheisiltämme kannustusta uusien asioiden haltuunottoon tai ohimennen heitettyä kehua, joka ruokkii positiivista kuvaa itsestämme? Vanha ajatus entisaikana on ollut, että lapsia ei pidä kehua, ylpistyvät pian. Toisaalta myös pienillä negatiivisilla kommenteilla voi olla suuret vaikutukset itseluottamukseemme ja tekemisiimme ja vaikutus voi kantaa pitkälle aikuisuuteen. Olemmeko tämän myötä alkaneet lyömään otsaamme näkymättömiä leimoja?
Itseluottamus ja -arvostus ovat asioita joita soisin roppakaupalla ihmisille, jotka ajelehtivat elämäntapamuutosten myrskyssä. Myrskyssä, mikä aiheutuu siitä että käymme jatkuvasti sisäistä taistelua siitä mihin tämä tie johtaa. Miten tälläkään kertaa pääsen alkua pidemmälle? Kauheaa miltä tuo peilikuvakin taas näyttää. Muistutan tällöin asiakkaitani keskittymään asioihin joita he ovat jo saavuttaneet. Tällä en tarkoita sitä, että onnellisuutemme pitäisi määritellä saavutamiemme meriittien kautta, vaan sitä, että siirtäisimme ajatuksemme positiivisiin asioihin ja osaisimme antaa niille niiden ansaitsemaa arvoa.
Olen huomannut, että omiin tyypillisiin repliikkeihini kuuluu “mikään ei estä sitä, että voit olla vaikka eläkkeellä elämäsi kunnossa”. Ehkä terveys ei ole arvona elämässämme näytellyt kovin suurta osaa, mutta mitäpä jos asia muuttuisi? Jos ikänsä liikuntaa vieroksuneesta tulisikin liikunnasta iloa kokeva. Koska menneisyyteen emme pysty enää vaikuttamaan, voisimme ajatella lähtevämme täysin puhtaalta pöydältä ilman ennakko-odotuksia. Toki voimme oppia vanhoista virheistämme, mutta epäilen että monen kohdalla vanhat virheet on käyty jo riittävän monta kertaa läpi.
Menemme asiakkaani kanssa kuntosalille. Paikkaan missä hän ei ole ikinä käynyt. Kuntosalikäynnin aikana pyyhimme otsalta näkymättömän leiman. Leimassa loistaa kirkkaimpana tyypilliset ennakkoluulot, kuten “en sovi tähän joukkoon”. Teemme tarkan ohjelman, jonka myötä kuntosaliympäristö ei ole enää valloittamaton vuori ja kunnon kohentuessa alkaa myös oma olo olemaan erilainen. Oli hyvinvointiamme edistävän liikunnan muoto tai -paikka mikä tahansa, löytämällä tarjolla olevista mahdollisuuksista oman polun, edistämme ehkä tietämättämme oman hyvinvointimme lisäksi myös läheistemme hyvinvointia. Perhe, parisuhde tai työyhteisö toimii aina paremmin kun koemme että oma elämämme ei pelkästään ota, vaan myös antaa.
Antoisaa viikkoa,
Anne